sunnuntai 24. elokuuta 2014

SUURET SETELIT

DAY 1






DAY 2














Nyt se on koettu ! Ja ei herranjumala että olikin hyvä kokemus. Toi keikka tulee varmaan olemaan isoin missä koskaan tuun elämäni aikana käymään. Kuvista ei todellakaan välity kokonaan se fiilis mitä tuolla keikalla oli. Ihan älyttömän hieno keikka koko upeudessaan ! Jare on kyllä mahtava lavaesiintyjä, otti hienosti yleisön haltuun ja piti tunnelmaa koko ajan yllä.

Päästiin erittäin lähelle lavaa, pari ihmistä oli meidän ja kaiteen välissä joten näkymät oli ihan fantastiset. Lämppääjänä oli JVG ja Jaren lisäksi lavalla pyöri ihan järjettömästi vieraslaulajia. En edes varmaan kaikkia muista mutta mukana oli ainakin Uniikki, Brädi, Illi, Redrama, Anna Abreu, Erin, Jukka Poika (mitä apua tajusin just et näin Jukka Pojan livenä :o ♥), Samuli Edelmann, Elastinen, Sami Saari, Katri Helena, Märkä Simo ja monia muita laulajia.

Sade pääsi tosiaan yllättämään puolessa välissä keikkaa mutta ei se ainakaan tunnelmaa yhtään latistanut. Juuri tuon järkyttävän rankkasateen (siis ihan oikeesti ne pisarat oli varmaan nyrkin kokosia) takia en pystynyt loppuosaa keikasta kuvaamaan kun en kameran henkeä halunnut riskeerata. Mukavasti kuvamateriaalia silti sain ja ne ainakin riittää mulle. Missään vaiheessa ei mulle myöskään ehtiny tulla kylmä vaikka pelkässä topissa siellä heiluin. Ennen keikkaa alaselkä ja jalkapohjatkin oli vähän kipeytyneet paikallaan seisomisesta mutta kaikki se unotui heti kun JVG asteli lavalle. Oli liian kiire pitää räppikättä ilmassa, taputtaa kämmenet verille ja laulaa (huutaa) ilmat pihalle keuhkoista.

DAY 3



Ai että Doctor Whon kasikauden alotusjakso oli kultaa. Ei ole muuta sanottavaa kuin että Capaldi sopii täydellisesti Doctorin rooliin, uusi intro on ihan järkyttävää paskaa, mitä vittua se dinosaurus oli ja äh että kehtasivatkin laittaa loppuun sellaisen hämmentävän kohdan. Toivottavasti jaksot jatkuu samalla tasolla, nautin ihan silmittömästi.

Ikea reissu ei tuottanut mulle mitään suurta iloa, en löytänyt kaipaamaani valosarjaa tai muutakaan kivaa (tai okei paljon kaikkea kivaa millä olisi saanut mun huoneeseen vähän uutta ja parempaa ilmettä mutta kun se raha on siellä äidin lompakossa).

2 kommenttia:

  1. MITÄ?!! Ei oo reiluu, anna ei ollu perjantain keikal tai en ainakaa nähny 😔 ja hei kaua JVG laulo lauantain keikal?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Mikael Gabriel ja sit joku toine ei ollu sillo launtaina keikalla, et ei mitää hätää tasapeli :D JVG esiinty suunnillee puolen tunnin ajan.

      Poista