sunnuntai 17. elokuuta 2014

TUBECON 2014





Eilen se kauan hypetetty päivä koitti. Suomen ensimmäinen Tubecon Hartwall Areenalla, ja voin sanoa että oli kaiken sen hypetyksen arvoinen (ehkä vähän enemmänkin). Pieni miinus siitä että juuri sen hirveän ihmispaljouden takia tubettajien kanssa pääsi juttelemaan todella vähän, itsekin nappasin kuvat vain niiden kanssa mitä ei ollut vielä kauniissa kokoelmassani (yh toi kuulosti siltä et ihan kuin omistaisin ne kaikki tubettajat kenen kanssa otan kuvan).






Kaikin puolin tosi onnistunut tapahtuma. Näkyi että sitä oltiin suunniteltu pitkään ja organisoitu hyvin. Ja noi Tuplan sekä Brain Blasterzin mainostempaukset oli ihan mahtavia (voiko mainostusta sanoa edes mahtavaksi, no sanoin jo), yhtäkkiä monen monta tubettajaa ilmesty lavalle ja alko heittelemään karkkeja, ja sitä jatkui ihan järjettömän kauan. Mietinpä vaan että minkälaisen rekan se BB on sinne rahdannu kun ton karkkisateen lisäks niillä oli oma ständi siellä paikan päällä missä ne jako karkkia. Tuplan mainostempaus oli samankaltanen, tyypit heitteli vaan niitä patukoita. Sain aika mojovan iskun yhdestä mun päähän, ja voin sanoa että se sattui.

Yks ihanimmista jutuista oli myös se että huikeen suosittu brittiläisvlogaaja Emma Blackery sano tykkäävänsä mun hiuksista. Ja arvatkaa osasinko sopertaa mitään muuta kuin kaksi sanaa: "thank you", ja perään kainon hymyn. Olisin voinut vaikka sanoo Emmalle että se siili sopii sille tosi hyvin ja jotain muuta kivaa mut ei, tollases tilanteessa missä yhtäkkii pitää vaihtaakin kieltä, no suomalainen menee sellasesta ihan lukkoon. En edes kysynyt mitään että saanko ottaa kuvan, kävelin sen luokse kamera kädessä, en edes moikannut (ja mulla kun piti olla hyvä englanti, huoh). Häpeän itseäni.

Ja kaikillehan tuli myös viimeisen ohjelmanumeron, eli Justimuksen keikan, jälkeen täysin yllätyksenä että ensi vuonna päästään uudestaan samaan paikkaan ja samaan aikaan juhlimaan suomitubea ! Sitä huutoa ja kiljumista kun se paljastu (sitä ei voi ees verrata siihen ku Robin asteli lavalle). Buukkasinkin jo Sonjan valmiiksi mun matkakumppaniksi. Tälläsest miittailust on tullu meille vähän niinku yhteinen harrastus.






Ja koska mehän Sonjan kanssa ei tunnetusti suostuta mistään tapahtumasta aikasin lähtemään jos kyydit ei osu kohdilleen, jäätiin yöksi Helsingin kaduille kävelemään (toista kertaa, Tube Family Night oli ensimmäinen kerta). Eli tässä sunnuntaiaamuna 07.12 junalla tuksuteltiin takaisin Lappeenrantaan. Sain vihdoin Helsingin metroneitsyyteni menetettyä ja tuli toistamiseen käytyä Burger Kingissä syömässä. Se paikka on taivas, sanokaa mun sanoneen. Chicken tendercrisp -ateria on täydellisyyttä tälläselle läskille ku minä.







2 kommenttia:

  1. Äääh miks en tajunnu et Emma Blackeryon kans tuolla, oisit saanu tuua mulle sen nimmarin tai jotain. :< Harmittaa muutenki ku missasin ton tapahtuman vaikka olin (ja olen vieläkin) Helsingissä mutta kun olin Protun puistotapahtumassa koko päivän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itekkää kysyny häneltä nimmarii joten et hirveesti missannu, oisin kuiteki varmaa unohtanu kysyy jos ois jollekulle pitäny nimmari tuoda :D Mut et ole yksin tän asian kanssa, mun yks toinenki kaveri ei päässy ja se on kova Emma-fani :<

      Poista