sunnuntai 28. joulukuuta 2014

BODY POSITIVITY


Mistäs sitä aloittaisi. Vaikka siitä että jokainen meistä on omalla tavallaan kaunis. Aha, no mutta etkö olekin kuullut tätä jankattavan sinulle ainakin monia kymmeniä, ellei satoja kertoja. Tosiasia on että se on täysin totta. Mutta eria asia on, puhutaanko sisäisestä vai ulkoisesta kauneudesta. Vai onko sittenkään ?

Omasta mielestäni sinun pitää olla sisäisesti kaunis, ennen kuin voit hyväksyä itsesi kokonaan. No miten tämä sitten tapahtuu ? Helposti. Negatiiviset ajatukset laskevat itsetuntoasi ja se näkyy myös ulkoapäin katsottuna. Sinun täytyy vain aloittaa ajatella kehostasi positiivisemmin. Tosin se on sittenkin ehkä paljon helpommin sanottu kuin tehty, ainakin tässä maailmassa. Ympärillämme pyörii lähes koko ajan mainoksia sekä kuvia laihoista ja virheettömistä kropista, mutta kikka on siinä että niistä ei pitäisi välittää.

Jokaista virheetöntä kroppaa katsoessasi yritä muistella että tämänkin kuvan eteen on käytetty paljon vaivaa; malli on aluksi istunut monta tuntia meikissä ja kampaajalla, sitten seuraavaksi monta tuntia valokuvaajan silmän ja monien lamppujen sekä lisävarusteiden alla asettelemassa itseään oikeaan asentoon, ja vielä oikean kuvan valitsemisen jälkeen kuva on viety jälkikäsittelijälle joka poistaa kaikki mahdolliset virheet mallin kropasta. Olisiko kuva sitten ilman käsittelyä yhtä kaunis kuin käsittelyn jälkeenkin ? Minun mielestäni kyllä. Nämä virheiksi kutsutut asiat minun mielestäni tekevät juuri ihmisestä kauniin. Niillä me eroamme toisistamme ja ne tekevät meistä uniikkeja.


Perussääntö on että terve mieli johtaa terveeseen kehoon eikä ilman toista ole kumpaakaan. Muiden mielipiteiden ei pitäisi sinuun vaikuttaa millään tavalla vaan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jopa siltä joka vastustaa sinua, löytyy jotain mihin hän ei ole itse tyytyväinen ja se on varma juttu. Sinun kroppasi ei ole kenenkään muun asia vaan vain sinun yksinomaan. Sinä määräät mitä sille saa ja ei saa tehdä. Sinä määräät sen otatko toisten kommentit itseesi vai annatko "vihaajien vihata". 

Kannattaa kokeilla listata kaikki se ylös mihin et ole tyytyväinen itsessäsi, oli se sitten vinot hampaat, latteat hiukset, matala ääni tai iso arpi käsivarressasi. Kun olet saanut listan valmiiksi, mieti mitkä näistä oikeasti pystyisit korjaamaan ja mitkä ovat synnynnäisiä. Muista että synnynnäiset "viat" ovat määräytyneet sinulle jo silloin kun olit vasta äitisi kohdussa, etkä sinä niitä pysty muuttamaan millään tavalla, ne ovat osa sinua, osa persoonaasi ja kehoasi. Kysy sitten itseltäsi ovatko ne korjattavissa olevat asiat niin isoja että niiden pitäisi laskea mielialaasi tai estävätkö ne sinua elämästä elämääsi täysillä ja iloisesti välittämättä muiden mielipiteistä. Jos vastaus on ei, olet oikeilla raiteilla. Jos vastaus on kyllä, kysy mitä pystyt tekemään asian eteen että tuntisit olosi hyväksi ilman kalliita leikkauksia tai kummallisia superdieettejä. Ehkä sinun pitäisi puhua jollekulle ammattilaiselle, tai kysyä kaverilta hänen mielipidettänsä asiasta.

Kutsunko sitten itseäni täydelliseksi ? En todellakaan. Kyllä minullakin on virheitä vaikka muille jakaa. Jenkkakahvat, raskausarvet, allit, vatsamakkarat, isot reidet, atooppinen iho... Mutta juttu onkin siinä että osaan nyt hyväksyä ne. Nämä isoilta tuntuvat mutta todellisuudessa olevat pienet jutut ovat joskus saaneet minutkin itkemään lattialla ja valittamaan siitä kuinka elämä ei ole reilua minua kohtaan koska olen tälläinen. Joten ei hätää ette todellakaan ole yksin tässä maailmassa.


Totuus on että jokaisella meistä on huonoja päiviä. Kyllä, luit oikein, jokaisella meistä. Jopa sillä kuvankauniilla luokkatoverillasi jolla on ainakin 1 000 seuraajaa Instagrammissa ja hän pärjää koulussa paremmin kuin loistavasti ja saa aina kaikki miehet. Ja jopa sillä suositulla fitnessbloggaajalla jolla vatsalihakset ovat kuin rautaa, pohkeet melkein joulukinkun kokoiset ja jolla on kasvoillaan aina yhtä ihana kestohymy. Yksikään meistä tällä maapallolla ei tunne oloaan jatkuvasti sädehtivän kauniiksi ja loistavaksi. Huonoja päiviä saa ja pitääkin olla. Jokainen meistä tuntee itsensä välillä rumaksi, tai ettei mikään suju hyvin. 

Toivottavasti mielialasi ja asenteesi kehoasi kohtaan muuttui edes hieman tämän postauksen myötä. Yritin kirjoittaa tekstin niin että sitä voisi lukea kuka vain, sukupuoleen tai ikään katsomatta. Valitettavasti en pysty mahduttamaan jokaista mielipidettäni asiasta taikka toisesta tähän postaukseen. Kertokaa toki miten onnistuin ja haluaisitteko nähdä jotain samantapaista vastedes minun blogissani, kertokaa mielipiteenne kommenttiboxissa ! Vielä kuitenkin viimeinen muistutus ja sitten olet vapaa lähtemään...

Muista että sinulla on vain yksi keho tämän elämän aikana joten ehkä sinun olisi parempi oppia elämään siinä.


35 kommenttia:

  1. Ihanan rohkea postaus! Sai miettimään, ja etenemään hieman oman kroppani hyväksymisessä :) Kiitos siitä! Ehdottomasti lisää tälläisiä postauksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että osasin auttaa, kiitos sulle kommentista ♥ :3

      Poista
  2. Ihan huikeen hyvä postaus! :) oot ottanu tosi tärkeän asian sille, kiitos sulle näin rohkeasta postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset myös sulle että pidit :) ♥

      Poista
  3. Mahtava postaus! :) Ihailen sun asennettasi :)

    VastaaPoista
  4. Mun lista täyttyisi sanoista 'viiltely arvet' jne mutta ihailtavan rohkea postaus <3

    VastaaPoista
  5. Todella hyvä postaus! :) Rehellisesti sanottuna itselläni on vielä pitkä matka oman kroppani hyväksymiseen, mutta siitä huolimatta hyväksyn itseni nyt tällaisena kuin olen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu ja kiitos kommentistasi ! :)

      Poista
  6. tekstissä on todella hyvä sanoma ja pointti, mutta yhdestä asiasta haluan olla eri mieltä. Totesit, miten mallit viettävät aikaa meikissä ym monen tunnin ajan ja sitten heitä kuvataan ja kuvissa vartalo muokataan täydelliseksi - näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Monet mallit tekevät kovaa työtä oman vartalonsa eteen eikä kaikki ole välttämättä valmiiksi langanlaihoja. Voit myös ajatella itse niin, etkä vain ottanut sitä esille - halusin aikaan vain pohdintaa.

    kunnioittaen! M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin postausta kirjoittaessani että mainitsenko tästä asiasta että eihän se aina niin ole että jokaista mallia käsitellään niin paljon ettei mitään alkuperäistä olisi jäljellä mutta jätin sen kuitenkin tällä kertaa sanomatta. Kiitos kuitenkin kommentistasi ! :)

      Poista
  7. Ihana postaus. Täämöset postaukset saa ajattelemaan.. Itellä ollut monesti itsetuhosia ajatuksia kroppaan liittyen, ja oon tehnytkin ihan tyhmiä juttuja, mm ollut 2 viikkoa syömättä koska vihaan kroppaani. Tämmöset rohkeet postaukset saa mut ajattelemaan paljon asioita, vähän kuin vertaistukea<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdintaa ja keskustelua minä tällä postauksella hainkin joten hyvä kuulla että onnistuin ! Iso kiitos kommentistasi ♥

      Poista
  8. Wou. Oon sanaton. Tosi rohkeaa, itse en pystyis!! :--)

    VastaaPoista
  9. Itsensä täytyy oppia hyväksymään ja toit monta tärkeää, sekä erittäin hyvää pointtia esille! Monessa asiassa olen samaa mieltä ja postaus oli sinulta kyllä rohkea veto. Itsensä hyväksymistä ei kuitenkaan ole syytä pistää tekosyyksi sairastumiselle - ylipainolle, tai vastakohtana alipainolle. Itsensä hyväksyvä ja itseään tärkeänä pitävä henkilö kyllä muuttaa itseään niin ettei ole painonsa kanssa aivan sairas. En hyväksy tässä suhteessa haukkumista todellakaan, mutta kuuluisa "mun paino on mun oma asia" on väärä. Siinä vaiheessa kun se alkaa olla sairaalloinen ja tuo täten diabeettestä yms niin ongelma alkaa olla yhteiskunnallinen ja vie resursseja myös valtiolta. Mutta kuten sanottu olet rohea mimmi!

    Niin ja hei! Yksi häiritsevä juttu oli toi lauseiden ja huutomerkkejen väli..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin kuten muita asioita mietin pitkään. Oli vaikea valita ja tiivistää yhdeksi yhtenäiseksi postaukseksi niin monta saman sarjan kategoriaa että mun oli ihan välttämättä pakko karsia osa pois.

      Samaa mieltä olen kuitenkin sun kanssa tässä asiassa, että siinä vaiheessa kun se paino alkaa selkeästi mennä sairaalloisen puolelle, oli se sitten yli- tai alipainoa, niin siitä pitää päästää irti ja tehdä asialle jotain koska silloin yhden ihmisen ongelmasta kehkeytyy usean eri ihmisen ongelma. Esimerkiksi anorektikot ja bulimikot eivät pysty itse tekemään asialle mitään, koska uskovat sen olevan normaalia ja täysin terveellistä touhua, joten heitä pitää pystyä auttamaan heidän sairautensa kanssa.

      Haha pahoittelen tätä ylimääräistä välilyöntiä lauseiden ja kysymys- sekä huutomerkkien välillä, se on pahasti päähän pinttynyt tapa :D

      Kiitos kuitenkin valtavasti kommentistasi ja että pidit tekstistä ! :)

      Poista
  10. Arvostan! Rohkee nainen oot :)

    VastaaPoista
  11. Aw taija ihana tää postaus c:

    VastaaPoista
  12. <3 ihana postaus! kirjotat tosi hyvin ja postaus sai mutkin miettimään :)

    VastaaPoista
  13. Tää sai kyllä miettimään. Sitä kylläkin että miten jotkut ei pidä huolta omasta kropasta :D Toivottavasti tää postaus ei kannusta ketään lihottamaan itseään vaan siksi, että tuntisi ruuasta mielihyvää. Ainut hyvä tässä postauksessa oli rohkeus lisätä tällasia kuvia. Kaikki muokkaa nykyään liikaa kuviaan tai laihistaa itseään ja peittää todellisuuden. Jokaisen tulee rakastaa itseään juuri sellaisena kun on, eikä häbetä, mutta terveelliset elämäntavat tuovat huomattavasti lisää/enemmän mielihyvää, kun kroppa ja mieli voi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin myös tuonkin pointin lisäämistä vielä tekstin loppuun. Terveelliset elämäntavat kuten liikunta ja paremmin syöminen eivät todellakaan ole koskaan pahasta ! Kiitos kommentistasi ♥

      Poista
  14. Tosi rohkea ja ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  15. Upea postaus, pakko sanoa. Oot huikean kaunis ja rohkea persoona.
    "Tääl ei sitä tarvitse anteeksi pyytää
    millään tavoin ikinä ujostella, että
    ootte täydellisiä noin
    voitte tehdä ja mennä
    nainen, sanon sulle: Uneksi, lennä!
    Sä voit tehdä ja mennä
    nainen, sanon sulle
    hei mä sanon sulle: Uneksi, lennä!"
    - PMMP

    VastaaPoista
  16. Anonyymi2/1/15 21:07

    Hirmu rohkeeta ottaa tällänen asia esille omakohtasena, ja tosi hyvää tekstiä! Tää tulee varmasti auttamaa montaa lukijaa eteepäi oman itsensä hyväksymisessä:)!

    VastaaPoista
  17. kyyneleet tuli silmii luettuani tän postauksen :3 Noi on vaan niin totta ja vaik ne epätäydelliset kohat ei ois niin näkyviä ni ne voi olla sitä suurempia sisällä. Mut tää oli jotain niin rohkeeta :)) Oot aivan ihana persoona ja ihmine muutenki joten sun on parempi myös hyväksyä se ;3

    VastaaPoista
  18. Ihailen sun hyvää itsetuntoa ja rohkeutta! Toivottavasti itsekkin voisin joskus täysin hyväksyä kroppani ja saada noin hyvän itsetunnon.
    Oot hyvä roolimalli monelle, jatka samaan malliin!:)

    VastaaPoista